Tervetuloa Kotisivuille!

Ajankohtaista PPHVA JHL ry 068 Jäsenille

Ei tapahtumia

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen JHL ry 068:n 
kannanotto Pohteen yhteistoimintaneuvottelujen tuloksesta

 

Pohteen koko henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet erimielisinä. Neuvottelujen lopputuloksena enintään 511 henkilön palvelussuhde päättyy, joista 302 on irtisanomisia. Toimenpiteillä tavoitellaan noin 25 miljoonan euron säästöjä henkilöstökuluissa.

Ymmärrämme hyvinvointialueen vaikean taloudellisen tilanteen ja tarpeen hakea säästöjä, mutta olemme huolissamme siitä, onko päätettyjen toimenpiteiden vaikutuksia arvioitu riittävän kattavasti.

Henkilöstövähennysten vaikutukset ulottuvat koko organisaatioon. Tukipalveluiden, hoitohenkilökunnan, asiantuntijatehtävien ja esihenkilöresurssien vähentäminen lisää väistämättä työkuormaa, siirtää tehtäviä henkilöstöryhmältä toiselle sekä heikentää arjen tukea ja toiminnan sujuvuutta. Vaikutuksia henkilöstöön, palveluiden saatavuuteen, asiakas- ja potilasturvallisuuteen sekä johtamisen toimivuuteen ei ole mielestämme arvioitu riittävästi.

Edellytämme, että nyt päätettyjen toimien vaikutuksia seurataan avoimesti ja systemaattisesti. Mikäli vaikutukset henkilöstöön, palveluiden saatavuuteen tai työhyvinvointiin osoittautuvat ennakoitua merkittävämmiksi, tulee ratkaisuja arvioida uudelleen. Työnantajan tulee varmistaa myös mahdollisen takaisinottovelvollisuuden asianmukainen toteutuminen. Vapautuvat tehtävät tulee kartoittaa osaamiskartoitukseen perustuen koko hyvinvointialueen tasolla, myös toimialueiden rajat ylittäen.

Työntekijät ovat Pohteen tärkein voimavara. Talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta se tulee toteuttaa tavalla, joka turvaa sekä henkilöstön hyvinvoinnin että laadukkaat palvelut alueemme asukkaille.

Järjestämme yhteistoimintaneuvotteluja koskevan infotilaisuuden keskiviikkona 2.9. klo 16. Jäsenistön sähköpostiin on jo lähetetty kutsu tilaisuuteen. Tervetuloa esittämään kysymyksiä ja keskustelemaan aiheesta kanssamme!

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen JHL ry 068
Luottamusedustajat

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen JHL ry 068 -verkkosivusto uudistetaan vuoden 2026 aikana. Pyydämmekin nyt teitä jäseniä ja muita sivuston vierailijoita osallistumaan anonyymiin kävijäkyselyymme, jonka vastauksia hyödynnetään sivustouudistuksen suunnittelutyön tukena.

Kysely sisältää monivalintakysymyksiä sekä valinnaisia avoimia kysymyksiä, ja vastaaminen vie noin 5-10 minuuttia. Kysely on auki syyskuun loppuun saakka.

Suora linkki kyselyyn:
PPHVA JHL ry 068 verkkosivuston kävijäkysely

Lämmin kiitos osallistumisestasi!

Pohteella on käynnistynyt koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.
Haluamme tukea jäseniämme neuvotteluiden aikana ja järjestämme jäseninfoja etäyhteydellä, joissa pääluottamusedustajat ovat paikalla vastaamassa jäsenten kysymyksiin.
Kohdistamme jäseninfot neuvottelujen piirissä oleville eli Pohteen työntekijöille.

Tarkistathan omat työpaikkatietosi OmaJHL:n jäsenrekisteristä ja tarvittaessa päivitä tiedot, jotta tiedotus ja kutsut tavoittavat oikean kohderyhmän.

Jäseninfot järjestetään 8.7 alkaen joka toinen keskiviikko klo 16-17.
Seuraathan sähköpostiisi tulevia viestejä, niissä on ohjeet, miten pääset osallistumaan.

 

 

 

 

 

 

Yhdistyksen edut jäsenille

 

Lomaosakkeita 4 kpl

Tapahtuma lipuista hyvitystä 1 x vuosi max. 25 €

 

 

Liiton edut jäsenille

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen JHL ry 068 -verkkosivusto uudistetaan vuoden 2026 aikana. Pyydämmekin nyt teitä jäseniä ja muita sivuston vierailijoita osallistumaan anonyymiin kävijäkyselyymme, jonka vastauksia hyödynnetään sivustouudistuksen suunnittelutyön tukena.

Kysely sisältää monivalintakysymyksiä sekä valinnaisia avoimia kysymyksiä, ja vastaaminen vie noin 5-10 minuuttia. Kysely on auki syyskuun loppuun saakka.

Suora linkki kyselyyn:
PPHVA JHL ry 068 verkkosivuston kävijäkysely

Lämmin kiitos osallistumisestasi!

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen JHL ry 068:n 
kannanotto Pohteen yhteistoimintaneuvottelujen tuloksesta

Pohteen koko henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet erimielisinä. Neuvottelujen lopputuloksena enintään 511 henkilön palvelussuhde päättyy, joista 302 on irtisanomisia. Toimenpiteillä tavoitellaan noin 25 miljoonan euron säästöjä henkilöstökuluissa.

Ymmärrämme hyvinvointialueen vaikean taloudellisen tilanteen ja tarpeen hakea säästöjä, mutta olemme huolissamme siitä, onko päätettyjen toimenpiteiden vaikutuksia arvioitu riittävän kattavasti.

Henkilöstövähennysten vaikutukset ulottuvat koko organisaatioon. Tukipalveluiden, hoitohenkilökunnan, asiantuntijatehtävien ja esihenkilöresurssien vähentäminen lisää väistämättä työkuormaa, siirtää tehtäviä henkilöstöryhmältä toiselle sekä heikentää arjen tukea ja toiminnan sujuvuutta. Vaikutuksia henkilöstöön, palveluiden saatavuuteen, asiakas- ja potilasturvallisuuteen sekä johtamisen toimivuuteen ei ole mielestämme arvioitu riittävästi.

Edellytämme, että nyt päätettyjen toimien vaikutuksia seurataan avoimesti ja systemaattisesti. Mikäli vaikutukset henkilöstöön, palveluiden saatavuuteen tai työhyvinvointiin osoittautuvat ennakoitua merkittävämmiksi, tulee ratkaisuja arvioida uudelleen. Työnantajan tulee varmistaa myös mahdollisen takaisinottovelvollisuuden asianmukainen toteutuminen. Vapautuvat tehtävät tulee kartoittaa osaamiskartoitukseen perustuen koko hyvinvointialueen tasolla, myös toimialueiden rajat ylittäen.

Työntekijät ovat Pohteen tärkein voimavara. Talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta se tulee toteuttaa tavalla, joka turvaa sekä henkilöstön hyvinvoinnin että laadukkaat palvelut alueemme asukkaille.

Järjestämme yhteistoimintaneuvotteluja koskevan infotilaisuuden keskiviikkona 2.9. klo 16. Jäsenistön sähköpostiin on jo lähetetty kutsu tilaisuuteen. Tervetuloa esittämään kysymyksiä ja keskustelemaan aiheesta kanssamme!

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen JHL ry 068
Luottamusedustajat

Ota yhteyttä:

 

LUOTTAMUSEDUSTAJAT

 

Pääluottamusedustaja
Terhi Anttila

terhi.anttila(at)pohde.fi

p.040 135 8023

Lomalla:

27.7-9.8, 24-26.8

 

 

Pääluottamusedustaja
Tanja Haapalehto

tanja.haapalehto(at)pohde.fi

p.050 308 5545

Lomalla:

10-23.8, 31.8-6.9

 

Varapääluottamusedustaja

Pia Saarela

pia.saarela(at)pohde.fi


p.040 039 3859

Lomalla:

17-30.8

 

MUITA YHTEYSHENKILÖITÄ

 

Hallituksen Puheenjohtaja

Tanja Haapalehto

jhl068(at)outlook.com

p. 040 128 7662

 

Jäsenasianhoitaja

Tanja Haapalehto

jhl068.jasenasianhoitaja(at)gmail.com

p.040 128 7662

 

Taloudenhoitaja/laskutus:

Anne Keskitalo

jhl068talous(at)gmail.com

Yhdistyksen tilinumero :
FI54 5741 3620 4175 24
 

YHDISTYKSEN OSOITE

PPHVA JHL ry 068
Kansankatu 53
90100 Oulu

 

Onko työelämässäsi tapahtumassa muutoksia?

Tiesitkö, että sinun tulee itse ilmoittaa eläköitymisestäsi yhdistykselle.
Tiedätkö milloin olet oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen?

Katso tästä ohjeita erilaisiin työelämän tilanteisiin.

Klikkaa tästä OMA JHL-palveluun.
Tietoa jäsenkortistasi klikkaamalla.
Tästä selvität jäsenetusi.