Historiaa
OYS:n henkilökunta JHL Ry:n (os. 068) historia ulottuu sotavuosiin. Yhdistys on perustettu 7.4.1941 nimellä Lääninsairaalan henkilökunnan yhdistys. Perustamisen aikoihin elettiin poikkeusoloissa, sillä runsas vuosi aiemmin oli päättynyt talvisota. Muutaman kuukauden päästä yhdistyksen perustamisesta alkoi jatkosota - kesällä 1941. Alkuvaiheessa yhdistyksessä oli jäseniä parisenkymmentä.
Ensimmäinen luottamusmies valittiin vuonna 1945. Edunvalvonta oli jo tuohon aikaan moninaista, sillä samana vuonna neuvoteltiin emännöitsijän kanssa josko palveluskunnan pöytään saataisin pehmeää leipää. Myös asunto-olosuhteisiin haluttiin muutosta, sillä alle 15 m2 huonetta pidettiin liian pienenä 2 - 3:lle henkilölle.
Suuri muutos yhdistyksen jäsenille oli siirtyminen Lääninsairaalasta OYKS:n palvelukseen. Vuonna 1972 allekirjoitetussa sopimuksessa Lääninsairaalan työntekijät siirtyivät entisin ehdoin vanhoina työntekijöinä OYKS:n palvelukseen.
Yhtä haastavaa on yhdistyksen edunvalvonta nykyäänkin. Vuoden 2010 lopulla Oulaskankaan, Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS), Psykiatrian klinikan, Tahkokankaan ja Visalan yhdistykset yhdistyivät ja vuoden 2011 alusta aloitettiin yhtenä yhdistyksenä, jonka nimenä on PPSHP:n JHL ry. Joten noin 1500:n jäsenen edunvalvonnasta huolehtiminen varmistaa, että luottamusmiehillä ja muillakin yhdistyksen aktiivisilla toimijoilla on työtä riittämiin.